Pengels stugor
Meillä on kissa ja kesäisin useimmiten myös lampaita. Asutte siis aivan kun maatilalla. Lapsille on oma leikkipaikka, josta löytyy keinut, hiekkalaatikko, vene ja leikkimökki.
Meillä on myös soutuvene, jonka vapaasti voitte käyttää niin kauan kun vierastelette Pengelin mökkikylässä! Matkaa soutuveneelle on noin 2 km ja uimarannalle 1,5 km. Mökin vuokraan kuuluu myös saunan käyttö.
ISOÄIDIN TUPA
Isoäidin tupa on tyypillinen pieni puutalo 1800-luvun loppupuolelta. Olemme peruskorjanneet tupaa, mutta olemme kuitenkin koettaneet säilyttää tuvan vanhan tyylin.
Tuvassa on neljä makuuhuonetta ja yhteensä kahdeksan sänkyä sekä mahdollisuus kolmeen lisävuoteeseen. Tuvassa on kylpyhuone, jossa on WC ja suihku. Keittiöstä löytyy sähköliesi (uunilla), mikroaaltouuni, kahvinkeitin, jääkaappi, radio ja cd-soitin, silitysrauta, yms. Tuvan toisessa kerroksessa on TV-huone, jossa on televisio dvd:lla ja siellä on myös oma kahvin- ja vedenkeitin, jotta television katselun lomassa ei tarvitse lähteä alakertaan kahvinkeittoon, jos haluatte nauttia kahvia television äärellä.
Tuvan pesukone on saunarakennuksessa, ihan tuvan vieressä. Sauna on täysin teidän omassa käytössänne. Tupaan kuuluu myös kuisti ja ulkona teillä on oma terassi puutarhakalustolla ja muurattu grillipaikka.