Havsgårdens kursgård
Tule nauttimaan sileistä kallioista, merestä, kalastuksesta ja veneretkistä. Koe hiljaisuus tai lähde omalle löytöretkelle koskemattomaan luontoon ja kokeile hetken, mitä on elää saaristolaisena ilman yhteyksiä ulkomaailmaan ja muuhun, mitä tänä päivänä pidämme itsestään selvyytenä.
Havsgården sijaitsee Kyrkogårdsö-nimisellä saarella,
Kökarin kunnassa keskellä Ahvenanmaan saaristoa.
Historia:
Saarella on tapahtumarikas ja mielenkiintoinen historia,sisältäen merenkulkua,
kalastusta,kaupankäyntiä,metsästystä ja maanviljelyä.
Vanhoissa purjehdusväyläselosteissa 1400-luvulta mainitaan Kyrkogårdsö
” Bötet”-kallio suuntamerkkinä.
Saaressa on asuttu 1500 luvulta lähtien ja se on hyvä esimerkki vanhasta
saaristolaiskulttuurista.
Nuorin sukupolvi tänään on 17. sukupolvi samasta suvusta saarella.
Saaren länsipuolella sijaitsee kolme päärakennusta 1800 luvulta, joissa
Havsgården sijaitsee niistä vanhimmassa,nimeltään ”Storgårds”.
Storgårds on myös ainoa niistä jossa asutaan ympärivuoden.
Saaren itäpuolella sijaitsee hirsisauna omassa rauhallisessa poukamassaan.
Majoitus:
Havsgårdenin vieraana asut yhdessä kolmesta majoitustalosta joissa
huoneet ovat 2-4 henkilölle.Kaikissa taloissa on oma wc ja suihku.
Monessa huoneessa on myös kylmävesilavuaarit.
Petipaikkoja on yhteensä 40.
Ruokailu:
Havsgårdenin ruokasali tarjoaa sinulle hyvää perinteistä saaristolaisruokaa
ja muita makuelämyksiä.Maukasta kalaa,lihaa sekä kasvisruokia.
Ateriat: Aamiainen,Lounas ja Päivällinen kaikki ”Buffet” pöydästä.
Iltatee ja pientä purtavaa Picknick korissa,ulkona auringonlaskua katsellessa. Ruokasaliin mahtuu noin 60 henkilöä.
Tervetuloa Havsgårdeniin!